Kiehtovia naiskohtaloita Espoosta: Sofia Lovisa Ramsay – Espoonkartanon rautarouva ja sureva äiti

Albert Edelfelt: Matkamiehen näky (Vänrikki Stoolin tarinat)

Sofia Lovisa Ramsayn lapsuus ja nuoruus olivat huoletonta aikaa. Epätavallisista ruumiinvoimistaan ja värikkäästä sotilasurastaan tunnetun vapaaherra ja kenraali Anders Henrik Ramsayn ja Maria Christina Hisingin tytär kasvoi varakkaassa kodissa ja varttui kauniiksi, älykkääksi ja ihailluksi naiseksi. Sofia Lovisa oli myös isänsä ainoa aikuisuuteen elänyt lapsi ja perillinen.

Naisena Sofia Lovisa Ramsaylla ei ollut juridista oikeutta hoitaa perimäänsä omaisuutta. Omaisuus säilyi Ramsayn suvussa, kun Sofia Lovisa solmi avioliiton serkkunsa Otto Wilhelm Ramsayn kanssa. O.W. Ramsay menestyi urallaan nousten armeijassa everstiksi ja siviilihallinnossa maaherraksi. Käytännössä niin perheen kuin mittavien omistusten hoito jäi Sofia Lovisan vastuulle ja hän olikin perheen ja sen omaisuuden todellinen valtiatar. Sofia Lovisa oli perheensä ja palvelusväkensä suuresti kunnioittama ja rakastama lämminsydäminen ja auttavainen ihminen.

Sofia Lovisan ja Otto Wilhelmin avioliitto oli hedelmällinen, ensimmäisen tyttären häiden aikaan Sofia Lovisa odotti jo kymmenettä lastaan. Yhteensä lapsia syntyi yksitoista. Kasvava perhe päätti kunnostaa omistuksessaan olleen Espoonkartanon uudeksi kodikseen. Espoossa alkoivatkin erittäin mittavat kunnostustyöt ja ryhdyttiin rakentamaan valtavaa uutta päärakennusta siipirakennuksineen. Ramsayt muuttivat Espooseen vuonna 1797 läntisen siipirakennuksen valmistuttua.

Uusi vuosisata ja elämä Espoossa toi kuitenkin Sofia Lovisalle paljon surua ja menetyksiä. Vuonna 1801 perheen esikoispoika Jacob Johan hukkui. Otto Wilhelmin kuolema vuonna 1806 keskeytti rakennustyöt, suunniteltu suuri päärakennus jäi ikuisiksi ajoiksi pystyttämättä.

Vuonna 1808 puhkesi Suomen sota, johon Sofia Lovisan pojat Anders Wilhelm ja Carl Gustaf osallistuivat kohtalokkain seurauksin. Majuri Anders Wilhelm Ramsay kaatui Lemulla kesäkuussa 1808, ja luutnantti Carl Gustaf Ramsay haavoittui kuolettavasti Lapualla vain pari viikkoa myöhemmin.

Pelättiin, että poikien kuolema olisi liian raskas isku jo paljon menetyksiä kokeneelle vapaaherratar Ramsaylle. Kerrotaan, että kun surusanomaa tuomaan saapunut sukulainen saapui Espoonkartanolle, häntä oli vastassa surupukuun pukeutunut rouva Ramsay. Kalpea, mutta ryhdikäs rouva sanoi vieraalle: "Sinun ei tarvitse sanoa sanaakaan. Tiedän, että molemmat poikani ovat kaatuneet, he olivat viime yönä unessa luonani. Tällaisen surun voi kantaa, sillä he kuolivat kuninkaansa puolesta, maansa ja velvollisuutensa edestä."

Sofia Lovisa haetutti poikiensa ruumiit taistelukentiltä haudattavaksi Porvoon Näsimäellä sijaitsevaan Ramsayn sukuhautaan. Ruumiinsiunaus pidettiin Espoon kirkossa, mistä arkut vietin Porvooseen. Jo iäkkään äidin kerrotaan kulkeneen jalan ruumisvaunun perässä Espoosta Porvooseen pysähtymättä kertaakaan lepäämään.

Paljon surua ja menetyksiä kokenut Sofia Lovisa Ramsay säilytti hyvän sydämensä ja auttamishalunsa. Hän otti haavoittuneita venäläisiä sotilaita hoiviinsa Espoonkartanolle ja toimitti puutteesta kärsineeseen venäläiseen sotilassairaalaan ruokatarvikkeita. Kerrotaan hänen todenneen, etteivät sotilaat olleet vihollisia, vaan samanlaisia nuoria miehiä, kuin hänen poikansa. Hänen omat poikansa olivat kuolleet, mutta hän saattoi auttaa toisten naisten lapsia, puolisoita ja isiä.

Tieto Espoonkartanon vapaaherratar Ramsayn kokemista menetyksistä sekä hänen hyvistä teoistaan tavoitti myös Suomen uuden hallitsijan, keisari Aleksanteri I. Sodan päätyttyä Suomessa kiertänyt Aleksanteri I sai erittäin lämpimän vastaanoton lähes kaikkialla. Keisari ilmoitti haluavansa käydä myös Espoonkartanolla kiittämässä vapaaherratar Ramsayta venäläisten sotilaiden hoivaamisesta.

Sofia Lovisa Ramsay aiheutti kuitenkin maanlaajuisen kohun kieltäydyttyään ottamasta Keisari Aleksanteria vastaan. Sofia Lovisa tapasi keisari Aleksanteri I viimein elokuussa 1812. Perimätiedon mukaan keisari tarjosi kartanon emännälle täyttä korvausta kaikesta menetyksestä, minkä talo ja sen asukkaat olivat sotavuosien aikana kärsineet. Vapaaherratar Ramsayn kerrotaan katsoneen itsevaltiasta suoraan silmiin ja sanoneen rauhallisesti: "Menetystä, jonka olen kärsinyt, ainoaa, joka on jättänyt parantumattoman haavan sydämeeni, ei Teidän Majesteettinne kaikella osanottavalla armollaan voi korvata – kahta toiveikasta poikaani, jotka kaatuivat taistelussa isänmaansa kunnian puolesta." Vapaaherratar Ramsay ilmoitti haluavansa elää ja kuolla Ruotsin kuninkaan alamaisena ja pyysi vain yhtä armonosoitusta, vapautusta uskollisuuden valasta keisarille. Nöyryytetty keisari myöntyi, ja Sofia Lovisa Ramsay muutti ainoan elossa olleen poikansa kanssa Ruotsiin, missä kuoli vuonna 1816.

Kaksi lastaan Suomen sodassa menettänyt Sofia Lovisa Ramsay lyötätti poikiensa muistoksi hopeisen mitalin. Mitalissa on poikien rintakuvat ja nimet, paikannimet Lemu ja Lapua sekä teksti "Föllo stridande för Fäderneslandet år 1808, Af en sörjande moder".

Matkamiehen näky - Ramsayn veljesten kohtalo Vänrikki Stoolin tarinoissa

Suomen sotaa Vänrikki Stoolin tarinoissa kuvannut J.L. Runeberg on ikuistanut Matkamiehen näky -runoonsa Ramsayn poikien kohtalon sekä heidän äitinsä syvän surun ja kaipauksen.

 

J.L. Runeberg: Matkamiehen näky

Kenenkä linna se, jonk' äskettäin

tien varrell' illan hämärässä näin?

Niin komeaa ei tienoill' ollut toista.

Mut kolkoksi kuin haudan muistan sen

ja synkäks, autioksi; akkunoista

vain valo loisti yhden huonehen.

 

Ma seisahduin ja katsoin: kartanon

salista valo virtas varjoton.

Niin tarkkahan, kuin suinkin näkö jaksoi,

sielt' ihmisiä etsin silmilläin,

mut vaivaa tuskin tarkastus se maksoi,

ma haamua vain kaksi siellä näin.

Ol' vaimo toinen, suruvaatteissaan

ylevä, vaikka kumarruksissaan;

hopeina valui pitkät suortuvansa

Mies toinen oli, mustissa myös tää,

pää pystyssä, vaikk' ikä lumillansa

sen peitti myös; hän kantoi kynttilää.

 

Mä katsoin vielä. Salin seinähän

ol' asetettu kuva; taulun tän

likellä näin mä vielä taulun toisen.

Kun nainen ehti niiden etehen,

kohotti katsantonsa hän ja loi sen

kuin rukoellen niiden puolehen.

 

Ken oli hän? On hetki kulunut:

hän mennyt on ja valo sammunut,

kuin kartanossa kaikki oisi maannut.

Kenties hän oli haamu rauhaton

tai kuvain kumartaja? Liekö saanut

vieraalla maalla vieraan uskonnon?

 

Ei, haamu hän ei ollut rauhaton -

min näit, se rauhaisaa ja totta on.

Mut samaa matkaa jos sä kuljet toiste

sivuitse linnan samaan aikahan,

salista kohtaa sua sama loiste,

ja vanhuksen näät siellä kulkevan.

 

Jo monta ajastaikaa peräkkäin

tään saman palvelijan kanssa näin

hän ennen yötä astuu kaikin illoin.

Sen hetken päästä hänt' et nähdä saa;

kun hetki toinen kulkee, hän jo silloin

on ottamassa unta rauhaisaa.

 

Ne kuvat, joita siinä katsoivat,

ne kaksi Ramsay veljest' olivat,

he kasvoivat tään linnan katon alla.

Lemulla toinen sortui kuolemaan

ja toinen heti jälkeen Lapualla,

ja kumpainenkin eestä synnyinmaan.

 

Heist' urhotöitä taru kertoilee,

ja Suomen runo vielä laulelee,

kuin kuoloon nuorna veljespari moinen

maan eestä voittain oli lähtenyt,

yks kolmatta kun vuotta oli toinen,

yhdeksäntoista toinen täyttänyt.

 

Vaan vaimo, jonka veljeksien luo

näit hiljalleen kuin haamun käyvän, tuo

ol' äiti urhoveljein. Yöt' ei voinut

hän käymätt' olla muistoaarteilleen:

hän kuvia ei siellä jumaloinut,

hän hyvää yötä lausui lapsilleen.

 

(suom. Paavo Cajander)

Värikästä elämää Espoon kartanoilla: 460 vuotta Espoonkartanon vaiheita

Espaby, kylä joen rannalla

1200-luvulla Uudenmaan rannikolle saapui ruotsalaisia uudisasukkaita. He asettuivat asumaan hyvien kulkuyhteyksien äärelle ja maanviljelykselle sopiville alueille. Espoon ensimmäiset uudisasukkaat asettuivat Gumbölenjoen ja Mankinjoen yhtymäkohtaan, Espaby -nimen saaneeseen kylään. Espa -sana viittaa tiettävästi joen rannalla kasvaneisiin haapoihin (ruots. äspe = haapa, å = joki ). "Haapajoen kylän" nimestä tuli myöhemmin koko pitäjän nimi.

Kustaa Vaasan kuninkaankartano

Kustaa Vaasa  (Museovirasto/Wikipedia)

Kuningas Kustaa Vaasa antoi vuonna 1555 käskyn perustaa kuninkaankartano jokaiseen Suomen pitäjään. Suomalaisten takapajuisuudesta ja huonosta veronmaksukyvystä huolestuneen kuninkaan tavoitteena oli perustaa tiloja, jotka toimisivat esimerkkinä suomalaisille. Kartanoille kaavailtiin myös maanpuolustuksellisia tehtäviä. Espoonkartano perustettiin vuonna 1556 Mankinjoen ja Gumbölenjoen risteykseen Turusta Viipuriin johtavan Kuninkaantien eli Suuren Rantatien varteen. Kartano syntyi yhdistämällä kaksitoista Espabyn ja Mankbyn taloa. Maanvaihtosopimus kruunun ja espoolaisten talonpoikien välillä solmittiin kesäkäräjillä 27.8. 1556.

Espoon kuninkaankartanosta tuli maanviljelyksen ja karjanhoidon mallitila ja edelläkävijä. Kuninkaankartanolla toimi myös mylly ja saha. Kartanon merkitys kasvoi, kun venäläiset sotajoukot tuhosivat Helsingin kuninkaankartanon 1571 ja kruunun hevossiittola siirtyi Espooseen.

* Mitä, jos Espoosta olisi tullut kaupunki ja linnoitus 1560 –luvulla? *

Espoo oli vähällä saada kaupunkioikeudet 1500-luvun puolivälissä. Suomen herttua Juhana vieraili Espoon kuninkaankartanolla vuonna 1559 ja ehdotti isälleen Kustaa Vaasalle kaupungin ja linnoituksen perustamista Espooseen. Säilynyt kirjeenvaihto osoittaa, että kuningas suhtautui ehdotukseen myönteisesti. Valitettavasti Kustaa Vaasa kuoli jo seuraavana vuonna 1560, ja katkeraan veljesriitaan ajautuneet kuninkaan pojat unohtivat asian. 

Suurvalta-aika kreivien hallinnassa

1600-luvun alussa Ruotsi solmi rauhan Venäjän kanssa, eikä kuninkaankartanoilla enää ollut suurta merkitystä sota- ja puolustusvalmiuden suhteen. Kustaa Vaasan poikien aikana suurin osa kuninkaankartanoista lahjoitettiin aatelille tai myytiin. Espoon kartanokin menetti kuninkaankartanon asemansa.

1600-luvulla kartanon tunnetuimpia isäntiä olivat kuuluisat sotapäälliköt ja kreivit Jacob de la Gardie ja Gustaf Horn perillisineen.

Gustaf Hornin tyttärentyttären Brita Cruusin perintönä kartano siirtyi hänen leskensä, vapaaherra Fabian Wreden omistukseen. F. Wrede rakennutti uuden päärakennuksen. Suuren, neljä nurkkatornia käsittäneen barokkilinnan suunnitteli saksalainen J.D. Wagner. Kartano hylättiin Isonvihan aikana 1713-1721 ja rakennus rapistui.

Augustin Ehrensvärd 1747: Esbogård   (A. Ramsay Espoon pitäjä ja Espoon kartano 1600 –luvulla)

 Uusi kukoistus Ramsay –suvun omistuksessa

Uusi aikakausi Espoonkartanon historiassa alkoi kapteeni Johan Wilhelm Hisingin ostettua kartanon vuonna 1751. Hising kuoli jo samana vuonna, minkä jälkeen kartano perinnönjaossa siirtyi hänen tyttärelleen Maria Kristiinalle ja tämän puolisolle Anders Henrik Ramsaylle.

Ramsayt olivat aikansa rikkaimpia maanomistajia ja tarmokkaita rakentaja. Myös Espoonkartanolla alkoi vilkkaan rakentamisen ja maatalouden uudistamisen kausi. Herrasväki Ramsay asui kuitenkin suvun Jakkarilan tilalla Porvoossa.

Anders Henrik Ramsaylta tilan peri hänen ainoa aikuisikään elänyt lapsensa, tytär Sofia Lovisa. Naisena Sofia Lovisa Ramsaylla ei ollut juridista oikeutta hoitaa perimäänsä omaisuutta. Omaisuus säilyi Ramsayn suvussa, kun Sofia Lovisa solmi avioliiton serkkunsa Otto Wilhelm Ramsayn kanssa.

Kasvava perhe ryhtyi kunnostamaan Espoonkartanoa uudeksi kodikseen. Ramsayt muuttivat Espooseen vuonna 1797 läntisen siipirakennuksen valmistuttua.

Suunniteltu suuri päärakennus ei kuitenkaan valmistunut. Hanke kariutui rahapulaan ja Otto Wilhelmin kuolemaan vuonna 1806. Alkuperäisestä suunnitelmasta toteutui vain kaksi siipirakennusta. Länsisiivestä tehtiin päärakennus ja vuonna 1801 valmistuneeseen itäiseen siipeen sisustettiin vierashuoneita.

* Kiviholvisilta ja Mylly *



Espoonkartano on yksi monista Turun ja Viipurin välisen Suuren Rantatien eli Kuninkaantien varrelle syntyneistä kartanoista. Espoonkartanon kohdalla Kuninkaantie ylittää Mankinjoen. Joen ylittävää kiviholvisiltaa pidetään Suomen vanhimpana. 

Sillan kupeessa on kartanonherra A.H. Ramsayn hakkauttama hiekkakivinen muistolaatta. Ruotsinkielinen teksti kertoo, että sillan ja sen viereisen myllyn peruskivet laskettiin, kun Ruotsin kuningas Kustaa III vuonna 1775 teki tutustumismatkan Uudenmaan läänin läpi. Kuluneesta laatasta on vielä vaivoin luettavissa teksti:

"Åhr 1775 Då Svea Konung Gustaf III
Reste sin Erics Gatu
Igenom Nylands Län
Lades Grundstenare till
Denna Qvarn och Denna Bro."

Kuva: Matti Huuhka: Kartanoita ja huviloita Keski-Espoossa

Espoonkartano palasi Ramsay -suvun omistukseen valtioneuvos August Ramsayn ostettua sen vuonna 1914. Sofia Lovisa ja Otto Wilhelm Ramsayn rakennuttama läntinen siipirakennus laajennettiin, rapattiin ja koristeltiin. Arkkitehti W.G. Palmqvistin suunnitelmien mukaan rakennettiin mm. pääsisäänkäynti pylväshalleineen ja Ramsay –suvun koristamine päätykolmioineen. 

* Espoon kartano sijaitsee Kauklahdessa, historiaa henkivässä osoitteessa Kuninkaankartanontie 31. Yksityisomistuksessa olevaa päärakennusta vuokrataan juhla- ja kokouskäyttöön. Päärakennuksen kohdalla tie ylittää historiallisen kiviholvisillan.