Salakuljettajien saaristo - Kieltolakiajan Espoo

Epäonnistunut kieltolaki

Kesäkuussa 1919 voimaan astunut Kieltolaki pyrki raitistamaan Suomen kansan ja nostamaan sen moraalia kieltämällä alkoholijuomat. Laki kuitenkin epäonnistui ylevissä tavoitteissaan lähes täydellisesti. Kieltolaista huolimatta ihmiset saivat viinaa, milloin halusivat.

Kieltolaki loi aivan uuden ammatin, salakuljetuksen. Se laajeni nopeasti organisoituneeksi toiminnaksi salakuljetusliigoineen ja pirtulaivastoja johtaneine pirtukuninkaineen. Mahdollisuus nopeaan rikastumiseen houkutti pula-ajan ihmisiä, ja kiinnijäämisen, rangaistuksen sekä väkivallan uhasta huolimatta monet olivat valmiita ottamaan riskin.

Salakuljetukseen liittyi myös seikkailun hohdetta ja monista salakuljettajista tuli paikallisia merkkihenkilöitä, jopa kansallissankareita. Monen kohtaloksi koitui menettää henkensä väkivaltaisissa yhteenotoissa, merenkäynnin tai ensimmäisen maailmansodan aikaisten merimiinojen uhrina.

Salakuljetus tapahtui pääosin meriteitse. Viinalastit haettiin yön pimeydessä Suomen aluevesirajan ulkopuolella odottavilta aluksilta ja piilotettiin rannikolle odottamaan jälleenmyyntiä.

Valvonnasta merellä ja osittain myös rannikolla vastasi Tullilaitos. Vuonna 1930 perustettiin liikkuva poliisi ("lentävät") valvomaan erityisesti kieltolakirikollisuutta. Merialueita valvomaan perustettiin samana vuonna puolisotilaallinen Merivartiolaitos.

"Kympin pyttyjä" Leppävaarassa (EKM)

Salakuljetus Espoossa - Saaristolaiset kalastivat peltisiä kaloja…

 

Salakuljetus kukoisti myös Espoossa. Saaristoa oli vaikea valvoa, sillä rantaviiva oli pitkä ja saaristo tarjosi hyviä kätköpaikkoja viinalasteille, useimmiten pirtukanistereille. Kokeneet kalastajat tunsivat meriväylät virkavaltaa paremmin. Tullilla oli pitkään myös puutteellinen kalusto.

Suuri osa alkoholista kuljetettiin muualle Suomeen myytäväksi. Yleensä alkoholista sai sitä korkeamman hinnan mitä kauempana rannikosta oltiin.
 

Espoossa keskeisiä lastauspaikkoja olivat mm. Soukanniemi, Tarvo, Otaniemi, Staffan, Saunalahti, sekä Kallahden ja Pölanin laiturit Kauklahdessa

Salakuljetus työllisti kokonaisia perheitä. Alkoholi kuljetettiin eteenpäin mm. autoilla, joissa oli irtopohja lastien piilottamista varten sekä vaatteisiin kätketyissä astioissa junissa ja busseissa. Usein kuljettajina ja "kantajina" toimivat naiset ja lapset, joita poliisi ei niin helposti epäillyt, tai ainakaan tutkinut.

Alkoholia tarjoiltiin Espoossakin lukuisissa salakapakoissa. Yleisin salakapakka oli tavallinen koti, jossa maksua vastaan "tehtiin kuppia", eli tarjottiin kovaa teetä, kaffe knorria ja muita pirtujuomia. Näillä kotiapteekeilla ei ollut aukioloaikoja, vaan asiakkaat olivat tuttuja ja sisään pääsi salasanoilla.

Huhujen mukaan pirtu teki monet tuonnista ja markkinoinnista vastanneet pirtukuninkaat rikkaiksi ja heidän kerrottiin sijoittaneen rahojaan mm. maatiloihin ja kauppapuutarhoihin. Totuus kuitenkin lienee, että vain harvat rikastuivat pysyvästi.

Eric Vasström: Ville Vallgren pauhaa kieltolakia vastaan  (Pariisin Villen ruokasaarna)

Suomen tunnetuimpia kieltolain vastustajia oli Espoossa asunut Ville Vallgren. Vallgren kritisoi lakia typeräksi ja haitalliseksi "Emme ole koskaan juoneet näin ahneesti, raa’asti ja epäterveellisesti." Vallgrenin mielestä lyhytnäköinen laki teki ihmisistä pakostakin moraalittomia keinottelijoita ja viekkaita kaappijuoppoja. Hyvän ruoan ja juoman ystävä puolusti alkoholin käyttöä todeten "Pohjoinen ilmasto vaatii ihmisen terveyden takia tietyn määrän alkoholia". Kotiviinien valmistusta Ruukinrannan kodissaan harrastanut Vallgren totesi omasta käytöstään: "Hitto vieköön, minä olen kohtuullinen ja järkevä viininjuoja ja pysyn sellaisena."

Eräiden Lehtisaarten asukkaiden tiedetään harjoittaneen mittavaa pirtun salakuljetusta Virosta. Tunnetuimpia salakuljettajia olivat Ahvenanmaalta kotoisin olleet Finneman ja Kahlman. Molemmat olivat uhkarohkeita seikkailijoita, joiden vauhdikas ja vaarallinen elämä päättyi hukkumalla. Poliisit olivat perillä saarelaisten toiminnasta ja kävivät usein lehtisaarelaisten luona. Tieto poliiseista kiiri kuitenkin aina edellä, ja viina ehdittiin piilottaa ennen poliisien tuloa. Sanotaan, ettei Espoon poliisi muutenkaan suuremmin häirinnyt salakuljettajia. "Pirtumiehet kun liikkuivat öisin, ja silloin poliisien piti saada nukkua."    

Myös Pentalan asukkaille kieltolakiaika toi lisätuloja. Monipuolista kalastusta harrastaneiden saaristolaisten ansiosta ei juttujuoma Pentalassa sijaitsevassa Esbo Segelföreningenin paviljongin pöydissä päässyt loppumaan.

Vene ja pirtutorpedo (EKM)

Pirtutorpedot ja juorupoijut

Virkavallan harhauttamiseksi pirtukanistereita ryhdyttiin kuljettamaan veneen perässä hinattavissa raahattavissa pirtutorpedoissa. Neljästä kulmaraudasta kyhätty torpedon mallinen kehikko piti pirtukanisterit veden alla. Keula oli virtaviivainen ja muistutti hauen päätä, mistä torpedo saikin lisänimensä hauki. Torpedoon mahtui tavallisesti 92 kymmenen litran kanisteria. Jos tulli tai merivartiosto yllätti, hinausköysi katkaistiin ja torpedo vajosi meren pohjaan. Pohjaan upotettua lastia ei kuitenkaan välttämättä menetetty. Torpedoon oli kiinnitetty ns. juorupoiju - pussi suolaa sekä korkki, joka suolan liuettua nousi pintaan paljasten torpedon sijainnin. 

Kieltolaki päättyy, salakuljetus ei

Kiertolaiksi uudelleennimetyn lain kunnioitus oli vähäistä ja yleinen mielipide kääntyi pian jyrkästi sitä vastaan. Viranomaisten ohi Suomeen vuosittain tulleet miljoonat litrat alkoholia näkyivät kasvaneena kulutuksena sekä väkivaltana. lisääntymisenä ja raaistumisena. Humalahakuiset juomatavat korostuivat, monet arvostivat korkeaa alkoholiprosenttia enemmän kuin makua tai laatua. Lain valvominen, kieltolaki- ja juopumusrikollisten tuomitseminen ja rankaiseminen sekä verotulojen menetys tulivat yhteiskunnalle hyvin kalliiksi.

Värikkäiden vaiheiden ja kansanäänestyksen antaman selkeän ohjeen jälkeen kieltolaki päättyi. Alkoholiliikkeet avasivat jälleen ovensa tasan kello klo 10.00. huhtikuun 5. päivänä vuonna 1932. Historiallinen ajankohta on helppo muistaa lähtölaskentaa muistuttavasta lukusarjasta 5-4-3-2-1-0.

Espoossakaan salakuljetus ei kuitenkaan loppunut kieltolain kumoamiseen. Monille siitä oli tullut tapa, josta ei osattu tai haluttu luopua. Laajamittainen pirtun salakuljetus päättyi vasta sodan syttyessä vuonna 1939.

Lisääntynyt alkoholismi ja sen sosiaaliset ja terveydelliset vaikutukset olivat ainakin osittain kieltolakiajan murheellista seurausta. Kieltolain aikainen sanonta kertoo karua kieltään: "Akka osti leipää, vaikka talossa ei ollut viinan tippaa."

Algoth Niska (1888 - 1954) – salakuljettajien kuningas

Algot Niska ja väärennetty passi (Yli vihreän rajan)

Algoth Niska oli legendaarinen hahmo, joka rohkeasti ja ovelasti uhmasi virkavaltaa useissa maissa. Pitkä ja komea sekä urheilullinen ja kielitaitoinen Niska myös hurmasi lukuisia naisia ja oli nuorten miesten idoli. Sanotaan, että Niskaa etsivät niin tullimiehet ja poliisit, kuin pettyneet rakastajattaret ja velkojatkin sekä 1930-luvulla myös Gestapo.

Viipurilaissyntyinen merikapteenin poika aloitti mainetekonsa urheiluareenoilla. Hän pelasi jalkapalloilun ensimmäisen Suomen mestaruuden voittaneessa Unitas –joukkueessa ja edusti Suomea myös Tukholman olympialaisissa 1912.

Isänsä esimerkkiä seuraten Algothkin opiskeli laivuriksi. Kieltolain alkaessa 1.6. 1919 Niska aloitti uransa salakuljettajana ja viinakauppiaana. Vuosien mittaan Niskan laivasto sekä vaikutusvalta ja varallisuus kasvoivat. Hänen kerrotaan olleen erittäin vikkeläliikkeinen ja nopeaälyinen - aina askeleen edellä häntä jahdanneita tulli- ja poliisiviranomaisia.

Niskan huimista urotöistä kerrottiin lukuisia tarinoita. Eräs tarinoista kertoo, kuinka Niska oli Espoonlahdella kuljettamassa pirtutorpedoa, kun tullihöyry Nordvakten lähestyi. Niska ei hätääntynyt, vaan sammutti veneensä moottorin ja viittoili tullimiehet luokseen. Hän selitti moottorinsa sammuneen ja pyysi hinausapua. Hyvässä uskossa Nordvakten hinasi veneen pirtutorpedoineen rannalle. Niska vilkutti kiitokseksi ja purki lastinsa tulliveneen kadottua näköpiiristä. 

Niska oli aikalaisten kertomusten mukaan "herrasmies-gangsteri", aina heikompien puolella ja väkivaltaa vastaan. Hän oli mukana useissa niin poliisien kuin salakuljettajienkin aiheuttamissa ampumavälikohtauksissa. Häntä kohti ammuttiin monta kertaa, mutta periaatteidensa mukaisesti hän ei itse koskaan ampunut ketään kohden. 

Niskakaan ei pystynyt kokonaan välttämään lain pitkää kouraa ja sai vankeustuomion sekä Suomessa että Ruotsissa. Molemmilla kerroilla hän sai mallivangin statuksen ja hyvän käytöksen ansiosta hänet vapautettiin nopeasti.

Pirtun salakuljetusta vähemmälle huomiolle on jäänyt Algoth Niskan rohkea toiminta juutalaisten pelastajana. Toisen maailmansodan aattona Niska auttoi väärennettyjen passien avulla 151 juutalaista turvaan natsi-Saksasta.

Elämänsä loppupuolella Niska sairasteli paljon ja oli myös pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Vuonna 1953 Niskalla todettiin aivokasvain, joka vei häneltä elämän viimeisinä kuukausina liikunta- ja puhekyvyn. Algoth Niska kuoli toukokuun 28. päivänä 1954.