Huvilaelämää Espoon saaristossa

1800 –l. huvilaelämää Espoon Björnholmassa (Karhusaaren huvila)

1800-luvun jälkipuoliskolla kaipaus turmeltumattomaan luontoon houkutteli yhä useampia varakkaita kaupunkilaisia kesäloman viettoon maaseudulle. Kulkuyhteyksien parantuminen ja taloudelliset muutokset lisäsivät muuttomahdollisuuksia.

Espooseen kesänviettäjiä houkuttelivat sijainti lähellä Helsinkiä, suojaisat merenrantaolosuhteet sekä säännöllinen höyrylaivaliikenne.

Espoon saariston ensimmäiset kesäasukkaat olivat kalastajatorppien ja talonpoikaistupien vuokralaisia. Pian alettiin rakentaa erityisiä huvilarakennuksia, jotka vastasivat paremmin herrasväen vaatimuksia. Huvilarakennukset muotoutuivat ajan ihanteiden ja paikallisten olosuhteiden mukaan. Huvilan runkona voitiin käyttää vanhoja rakennuksia, mm. kalastajamökkejä. Huviloita laajennettiin ja muutettiin tarpeen mukaan.

Huviloilla vietettiin koko kesä kesäkuun alusta elokuun loppuun. Naiset ja lapset viettivät huvilalla koko kesän, isät usein vain viikonloput. Osa kulki höyrylaivalla päivittäin Helsinkiin töihin.

Huvilalle muuttaminen merkitsi melkoista ruljanssia perheen äidille ja palveluskunnalle. Kaikki tarpeellinen liinavaatteista hillopurkkeihin oli pakattava mukaan, ja kaupunkiasuntoon jäävät huonekalut peitettävä kesäsuojuksilla. Usein mukaan pakattiin myös huonekaluja ja harrastusvälineitä pianosta lähtien.

Harrastuksia ja ulkoilmaelämää

Huvilaelämä mahdollisti herrasväelle ulkosalla harrastamisen ja luonnossa liikkumisen toisella tavalla kuin elämä kaupungissa.  Runsaasti aikaa vietettiinkin puutarhoissa ja rannoilla. Lähisaariin tehtiin soutu- ja melontaretkiä. Espoon saaristo tarjosi mainiot olosuhteet niin huvi- kuin kilpapurjehduksellekin. Tallholmenin saarella kesiään viettäneiden ”Geitlinien herrojen” järjestämät kilpapurjehdukset olivat erittäin suosittuja. 

Kalastus tarjosi erityisesti miesväelle sekä rentouttavaa että hyödyllistä puuhaa; rantahuviloilla syötiin runsaasti tuoretta kalaa.  

Kroketin peluuta Pentalassa 1900 –l. alussa (EKM)

Huolettomien kesäpäivien viettoon kuuluivat myös erilaiset pelit, joista kroketti oli suosituin. Huviloiden yhteyteen rakennettiin myös tennis- ja sulkapallokenttiä. 

Uimista harrastivat erityisesti lapset, aikuisten uimatavat samoin kuin uima-asut poikkesivat melkoisesti nykyisistä. 1800-luvun huviloiden yhteyteen rakennettiin usein kauniisti koristeltu uimahuone. Uimahuoneen ideana oli vaatteiden vaihtaminen ja peseytyminen sekä uiminen sisätilassa, katseilta suojassa. 1800-luvun ranta-asut muistuttivat kävelyasuja. Selän tai säärien paljastelua pidettiin sopimattomana, eivätkä hienot ihmiset antaneet hipiänsä päivettyä.

Vilkas seuraelämä lukuisine kutsuineen ja juhlineen oli olennainen ja odotettu osa kesänviettoa.  Merkkipäiviä juhlittiin suurieleisesti. Suurista juhannus- ja rapujuhlista muodostui sukupolvelta toiselle jatkuvia perinteitä.

Huviloihin kuuluivat hyvin hoidetut puutarhat sekä hyötypuutarhat. Aina sotavuosiin asti huviloilla pyrittiin elämään omavaraistaloudessa. Yleensä kasvimaiden hoito kuului palvelusväelle. Toisinaan myös herrasväki saattoi osallistua puutarhanhoitoon, mutta vain harrastusmielessä. Monet huvilanomistajista olivat kuitenkin hyvin kiinnostuneita kasvitieteestä ja istuttivat saaristoon hyvinkin erikoisia puita ja kasveja, joiden menestymistä karuissa oloissa sitten seurasivat.
 

Kuuluisia huviloita ja arvovieraita

 

Espoon saariston ensimmäisen varsinaisen kesähuvilan rakennutti kirkkoherra ja professori Gabriel Geitlin vuonna 1865 Suvisaariston Tallholmeniin. Espoon pappilan suunnitelleen Jean Wiikin piirtämä koristeellinen puuhuvila oli Helsingin seudun ensimmäisiä merenrantahuviloita.

Suvisaaristo muuttui kesänviettopaikaksi vuonna 1910, kun kihlakunnantuomari Alfons Juselius osti Stor- ja Lill-Svinön ja Moisön talojen maat ja perusti niistä AB Sommaröarna –nimisen osakeyhtiön. Juseliuksen idealistisena tavoitteena oli rakentaa ihanteellinen huvilayhdyskunta ja säästää kauniit saaret maalaismaisena ja turmeltumattomana ympäristönä.

Sommaröarna -yhtiö omisti myös Svinölla ”Pension Sommarö” –nimisen, suositun perhehotellin sekä viljeltyjä peltoja ja uudet navetat ja tallit 30 lehmälle ja viidelle hevoselle. Tilalla tuotettiin maitoa koko seudun tarpeisiin ja sitä mainostettiin ”priimana, taatusti tubivapaana maitona”.

1914 julkaistu postikortti Suvisaaristosta (Juhani Hämerin kokoelma)

Iso Vasikkasaari (Kalvholmen) on Espoon saariston vanhimpia ja kauneimpia huvilasaaria. Saari mainitaan jo 1540 –luvun asiakirjoissa nimellä Stora Kalvholmen.

1700-luvulla saari kuului Gräsan kartanon maihin.

Ison Vasikkasaaren ensimmäisen huvilan, ns. Röda Villanin rakennutti ruotsinkielisen kulttuurin ja kirjallisuuden tutkijana tunnettu kunnallisneuvos ja pankinjohtaja Abel Landen, joka osti saaren 1878 perheensä kesänviettopaikaksi.

Abel Landenin lapsille jaettiin saaresta omat huvilapalstat. 1910 valmistui Gula Villaniksi nimetty huvila Landenin pojan kesäasunnoksi.  Professorin Hildur-tytär avioitui professori Ivar A. Heikelin kanssa. Kreikan kieleen ja kulttuuriin erikoistunut Heikel antoi huvilapalstansa eri osille kreikkalaisvaikutteisia nimiä, kuten Korintos ja  Salamis.  Korkealle kallioniemelle nousi Espoon saariston ehkä erikoisin rakennus, Poseidonin temppeliä muistuttava huvimaja.

Tunnettujen helsinkiläisten perheiden huviloita nousi myös mm. Lehtisaarille (Lövöarna), Miessaarelle (Karlö) sekä Pentalaan. 

Keisariperhe Espoon saaristossa

Soukanniemen kärjessä sijaitseva uusrenesanssi –tyylinen Villa Fridhem sai kahdesti pitää vierainaan Venäjän Keisari Aleksanteri III ja hänen perheenjäseniään ja sukulaisiaan. Huvilan omisti pitkän ja loisteliaan uran Venäjän keisarikunnan palveluksessa tehnyt suomalainen amiraali Oscar von Kraemer.

Aleksanteri III perheineen oli hyvin ihastunut Suomen saaristoon ja suomalaisiin. Keisarillinen huvipursi Tsarevna saattueineen tuli tutuksi myös espoolaisille, sillä Villa Fridhemin isäntä von Kraemer Sophie -puolisoineen oli keisariperheen ystäviä. Keisarillinen seurue vieraili Villa Fridhemissä vuosina 1889 ja 1894.  Ensimmäisellä vierailulla Keisari Aleksateri III, keisarinna Maria Fjodorovnan (Dagmar) ja heidän lastensa lisäksi seurueeseen kuului Kreikan kuningatar Olga. Muistona vierailuista on huvilan pihapiirissä säilynyt ”Keisarin kivi”.  Kivessä on vuoden 1889 vierailun kunniaksi hakattu muistokirjoitus. 

Villa Fridhemin muistokivi (Kirill Gluschkoffin kok., teoksesta Keisarit kesälomalla Suomessa )

Villa Fridhemin naapurina Soukanniemellä sijaitsee Oscar ja Sophie von Kraemerin Emmy -tyttären kanssa avioituneen arkkitehti Sigurd Frosteruksen perheelleen suunnittelema Villa Frosterus.

Höyrylaivaliikenne

Espoon ja Kirkkonummen kartanoiden ja tiiliruukkien kuljetustarpeet antoivat 1800-luvun puolivälin jälkeen sysäyksen säännöllisen höyrylaivaliikenteen kehittymiselle. Kehitys oli nopeaa, sillä ensimmäisen kerran Helsingissä nähtiin höyrylaiva vuonna 1833. Tällöin Venäjän keisari Nikolai I yhdessä puolisonsa Alexandra Feodorovnan kanssa saapui höyrylaiva Izhoralla Helsingin Kauppatorin rantaan.

Nopeasti kasvavaa liikennettä varten perustettiin vuonna 1872 yhtiö Skärgårds Trafik Ab. Komeasti nimetyt alukset Fänrik Stål, Lotta Svärd ja Adlercreutz liikennöivät päivittäin Helsingin Eteläsatamasta Espoonlahden pohjukkaan.

Vuonna 1911 Suvisaaristosta huvilatontteja kaupannut Alfons Juselius perusti Trafikaktiebolaget -yhtiön hoitamaan Helsingin ja Espoon saariston välistä laivaliikennettä.

Laivat olivat varsinaisia herrasväen laivoja, joihin liittyi olennaisella tavalla tarjoilu ja seurustelu. Ystävälliset lippumatamit huolehtivat matkustajista erittäin hyvin ja tunsivat heidät kaikki titteleineen päivineen. Saattoipa heistä joku kieltolain aikana hankkia itselleen hiukan ylimääräistä ansiotakin...

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä kiellettiin Helsingistä länteen liikennöiviä laivoja lähtemästä Eteläsatamasta, sillä ne eivät saaneet ohittaa sotilaallisesti merkittävää Viaporia. Uusi satama siirrettiin Hietalahteen.

 

Espoon saaristoalukset Eteläsatamassa (EKM)

Höyrylaivat liikennöivät Helsingistä Espoon saaristoon kaikkiaan noin 80 vuotta. Viimeiset höyrylaivat Espoon saaristossa olivat ”Astrid” ja ”Susanna”. Susannan erikoisuus oli  saranoitu piippu, joka kaadettiin Suinonsalmeen tultaessa, jotta laiva mahtuisi kulkemaan matalan kivisillan alitse. Höyrylaivat lakkasivat liikennöimästä sotien jälkeen.